torstai 6. joulukuuta 2012

1918 lumi oli punaista

Koliahteen joukkomurha tapahtui Suomen sisällissodassa 10. maaliskuuta 1918 Porin lähellä Noormarkun Koliahteella. Punakaartin Helsingin vapaaehtoiskomppania, komentajanaan työmies Aksel Nikanor Aarre-Davidsson toi Noormarkusta 16 vangittua Ahlström Oy:n johtakuntaan kuulunutta henkilöä ja ampui heidät Poriin vievän maantien varressa Koliahteen luona.


Koliahteen muistomerkki tulee vastaan melko varkain Noormarkkuun ajettaessa. Suurta kiveä vasten on muistomerkki, joka kertoo 16 miehen kohtalosta sisällissodan aikana. Tienvieressä olevasta muistomerkistä heijastuu ohi ajavat autot ja puiden latvat. Se on osa kipeää, salattua menneisyyttä, joka on yritetty unohtaa.











maanantai 12. marraskuuta 2012

Kwaidan

Aiheenamme oli kuvittaa yksi kwaidan tarina tai tehdä yhdestä kohdasta eri variaatioita. Itse päädyin jälkimmäiseen.

Kwaidanit ovat japanilaisia kauhutarinoita. Itse en niistä kylläkään juuri kauhua löytänyt. Valitsin omaksi tarinakseni Ubazakuran. Se kertoo rikkaasta perheestä johon syntyy kovan rukoilun jälkeen lapsi. Koska perhe on rikas lapselle hankitaan imettäjä. Lapsi (tyttö) saa kuitenkin kuoleman taudin 15 vuotiaana. Imettäjä rakastaa tyttöä kuin äiti ja rukoilee 21 päivän ajan, että voisi uhrautua tytön puolesta. Imettäjän rukoukset  kuullaan. Tyttö parantuu ja imettäjä kuolee. Ennen kuolemaansa hän pyytää isäntäperhettään istuttamaan kirsikankukkapuun haudalleen. Näin tehdään ja puu kukkii aina toisen kuun 16:na päivänä. Tarinan pääset lukemaan tästä.

Tein origamikukan, koska se oli mielestäni hyvin japanilaista ja kirsikankukkia nyt ei ole Suomessa. Mallin kasvoista tein todella valottuneet, koska halusin kuvata naista jo kuolleena "kirsikkapuun henkenä". Mallilla oli valmiiksi hyvin japanityyliset hiukset. Vyötärolle sidoin vielä "obi-vyön". Kuvan olisi tarkoitus olla tarinan viimeinän kuva.

[Taustalla lukee tarina japaniksi. Tummalla olevassa tekstissä lukee Ubazakura eli imettäjä.]

[Taustalla lukee "21 päivää rukousta" ja valkoisella Ubazakura]

[16.2 (kukintapäivä)]

[21 päivää rukousta]

lauantai 10. marraskuuta 2012

Afrodite

Aiheenamme oli kuvata mainoskuva sloganilla "Afrodite -a mature fragrance of autumn". Otin aiheekseni tuoksukynttilän. Malli oli mitä parhain ja oivalsi heti ideani. Ihana hymy! Tein kolme erilaista kuvaa. Oli hauskaa kuvata studiossa ensimmäistä kertaa kunnolla. En ollut ennen tuotekuvannut. Myöskään photoshop ei ole minulle erityisen tuttu.  Olen kuitenkin ihan tyytyväinen lopputulokseen. :)



tiistai 23. lokakuuta 2012

Bokeh

Tein bokeh -suodattimeksi neliön. Se on selkeä ja nätti kuvio. Päätin kuvata kahviaiheisia kuvia. Neliöt sopivat mielestäni hyvin siihen. :) Ajatuksenani oli kuvata kolme kuvaa, joissa on kahvipaketti, sokeripaketti ja viimeisessä kuvassa molemmat. 
Kuvatessa päätin sommitella tuotteet niin, että kahvikuvassa paketti on oikealla ja sokerikuvassa tuote on vasemmalla. Viimeiseen kuvaan sain idean, kun pistin sokeripaketin nojaamaan kahvipakettiin, sokerihan on kahvin lisuke. Kuviin tuli hyvä tarina, koska niistä tuli mainosmaisia ja se yhdistää niitä teemallisesti toisiinsa. 


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Polaroid

Kävimme Polaroid näyttelyssä Helsingissä. Odotukseni olivat melko kovat, koska opettaja oli kertonut hauskoja yksityiskohtia polaroideista aikaisemmin. Itse näyttely oli pienoinen pettymys joiltain osin, koska tietynlaista heittäytymistä ja tulkintaa mielestäni puuttui. Odotin enemmän kokeilua ja leikkisyyttä. Tärähtäneet kuvat ja sukuelimet tuntuivat kuitenkin olevan pääteemana.

Ehkä itse näyttelyn ongelma oman kokemukseni kannalta oli tietynlainen rikkonaisuus. Odotin, että näyttelyssä oltaisiin ajateltu enemmän polaroidia tekniikkana ja että näyttelyn teema olisi ollut jotenkin sidotumpi.

Parhaimpia teoksia olivat mielestäni kuvakollaasit joissa jokainen kuva toimi omana teoksenaan ja yhdessä muodostivat maiseman, muotokuvan tai kuvion. Polaroidin ottamisen jälkeen kuvaa ei voi enää käsitellä, jokainen kuva on yksilö eikä niitä voi enää ”poistaa”. Oli siis hienoa katsella, miten joku on saanut aikaan niin hienon kokonaisuuden ottamalla jokaisen kuvan erikseen niin, että kokonaisuus on ehjä.

Ehdoton suosikkini näyttelyssä oli Kaija Pavun Kaikki oli täydellistä. Siinä oli seinällinen polaroideja, joihin oli kuvattu mies. Polaroidin valkoiseen osaan kuvattu oli kirjoittanut miksi ei ollut halunnut harrastaa seksiä. Vietin kollaasin edessä kauan aikaa ja tutkin kuvia ja tekstejä. Minua kiehtoi ajatus kuvaan kirjoittamisesta heti kuvaushetken jälkeen. Jokaisessa kuvassa oli eri käsialalla kirjoitettu teksti. Toiset olivat pidempiä selostuksia ja toisissa oli vain pari sanaa. Kirjoituksia oli suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Ne tekivät kuvista vielä ainutlaatuisempia ja henkilökohtaisempia. Mietin kuinka hienoa olisi itse ottaa kuvia vaikka ystävien kanssa ja sitten kirjoittaa kuvaan jotain kivaa. Digikameralla se ei olisi mahdollista ja jälkikäsittelyssä taas tilanne olisi jo ohi.

Näyttelyssä mieleeni tuli 19 vuotis syntymäpäiväni, kun paras ystäväni vei minut Helsinkiin shoppailemaan. Olin ottanut puhelimellani kuvia reissusta ja kirjoittanut niihin ystäväni kanssa juttuja puhelimestani löytyneellä ohjelmalla. Olin siis jo tehnyt samantapaisella tekniikalla kuvia!

Kuvakollaasista tuli näyttelyn ehdoton johtotähti. Se oli saanut huomioni, herättänyt ajattelemaan kuvausta ja sitä miten ainutlaatuisia kuvat voivat olla vielä nytkin kun voit ottaa niin paljon kuvia kuin ehdit sekä saanut minut muistelemaan hauskaa matkaa.

Pavun kollaasi sai minut unohtamaan kaikki kohtaamani turhalta tuntuneet tissipimppipippeli –kuvat joiden tarina ei itselleni auennut tai miten ne liittyivät edes polaroidiin. Sitä vastoin mieleeni jäivät polaroidien hienot värit varsinkin sinisen eri sävyjen kohdalla ja yksittäisistä kuvista tulevat kokonaisuudet. Pavun kollaasi kertoi minulle tärkeimmän asian, mitä polaroidista voi sanoa. Se on henkilökohtainen kuva hetkestä jonka on itse elänyt.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Minä ja metsä

Kaupunkilaistyttönä suhteeni metsään on etäinen. Kun ajattelen metsää, minulle tulee mieleen koulun lenkki- ja suunnistustunnit eli mustikoiden syönti. Metsä on paikka, jossa on pururataa kilometri kaupalla ja puita niin tiheässä ettei metsää juuri meinaa nähdä niiltä. Koulun liikuntatuntien loputtua metsä on ollut minulle se vihreä raja keskustan jälkeen.


Yksin ollessa metsä tuntuu suurelta. Jos pitäisi ajatella mikä sana tulee mieleeni metsästä se on pitkä. Pitkiä polkuja, pitkiä puita ja pitkiä metsärajoja. Päätinkin kuvatessa ottaa kuvia näistä pohtimistani asioista: pitkät linjat, eksyksissä olo ja koulu. Keskityin kuvaustekniikassa enimäkseen jalustan kanssa kuvaukseen, syvyystunnelman saantiin ja pitkiin linjoihin.